Naisosasto


Historia lyhykäisyydessään:

Naisjaosto on perustettu 1.2.1950. Alussa toiminta oli aktiivista ja jäseniä oli lähes 50 henkilöä. Naiset järjestivät mm. ompeluiltoja, perunaretkiä ja loistavasti onnistuneen mannekiininäytöksen. Reilun kymmenen vuoden jälkeen toiminta hiipui melkein 20 vuodeksi. Seuraava aktiivinen jakso oli 1980 - 1984, jolloin jäseniä oli yhdeksän. Toimintaan kuului enemmän koulutuksia, mutta myös rahanhankinnalla oli tärkeä osa. 1990- ja 2000-luvuilla toiminta on ollut "säästöliekillä" ja aktiivisten jäsenten joukko on vaihdellut.

Toiminta nykypäivänä:

Tällä hetkellä naisjaostoon kuuluu 10 jäsentä, jotka ovat eri ikäsiä ja monilta eri aloilta. Kelpoisuusvaatimuksia ei ole, eikä palokuntaan tarvitse olla minkäänlaista yhteyttä aiemmin. Innostus ja aito kiinnostus asiaan ovat tärkeintä. Toiminta on samankaltaista kuin vuosikymmeniä sitten: valistus ja neuvonta erilaisissa tapahtumissa, muonitus leireillä ja suurissa tulipaloissa, koulutusta mm. ensiavusta ja alkusammutuksesta tietenkään yhteistä virkistystoimintaa unohtamatta.

Mikäli kiinnostuit toiminnasta ota yhteyttä suoraan sähköpostilla alla oleviin osoitteisiin.


Osaston johtaja:
Leila Helenius
Sähköposti: Helenius.Leila[at]gmail.com